lauantai 31. elokuuta 2019

Hukatut unelmat, onnen varjot




Syyskuu 2018
"Kesä oli jo lopuillaan, lehdet kellastuneita yöpakkasien jäljiltä. Ulkona tihutti vettä hiljaksiin illan hämärtyessä kohti pimeyttä jo hyvissä ajoin.  Pääsi oli painautuneena kainalooni, samalla kun silittelin selkääsi. Otit tiukemmin kiinni ja suutelit hellästi kaulaani, sormeni upposivat tuuhean tukkasi sisään ja kulkivat taas pitkin silkin sileää ihoasi yhä laajemmalla alueella. Käännyit seljällesi mutta annoin käteni yhä vaellella, myötäillä pitkin kaunista vartaloasi. Suutelin hellästi rintojasi - koskettelin sinua kaikkialta, pidin tiukasti otteessani, ei tarvinnut ajatella ei miettiä mitään vaan antaa viedä. Hengityksesi muuttui äänekkäämmäksi, lihaksesi jännittyivät.. sitten tuli jälleen hiljaisuus.  Hymähdit vain ja saatoin nähdä hymyn kasvoillasi. Suutelin vielä huuliasi, painoin pääni rintaasi vaste ja kuulin vain sydämen sykkeen hiljaksiin rauhoittuvan. Pidit minusta kiinni ja kuiskasit 'miun rakas'.  Syksyn koleudesta ei tietoakaan, lämmin olo valtasi mielemme ja kehomme.  Olin maailman onnellisin, mietin hetken että olenko huono-onnisuuteen tottuneena edes ansainnut tällaista - halusin sinun olevan vähintään yhtä onnellinen".

Heinäkuu 2018
"Vilkaisin kelloa, sehän olikin jo 13. Pian alkaisi viikonloppu, on mukavaa kun perjantai on lyhyt työpäivä. Vielä viimeiset työnrippeet ja siivoilua, ehkä ehdin vielä käydä tupakallakin. Aurinkokin paistoi ja oli mukavan lämmintä istahtaa ulos hetkeksi ennen töistä lähtöä kuten tapana usein oli. Mieli oli kuitenkin hiukan tympeä, alkukesä oli ollut jokseenkin surkea - olin juuri opetellut sulkemaan sydämeni ja kovettamaan pääni tunteettomaksi erinäisten sattumusten vuoksi. En tuntenut mitään, en surua enkä erityisemmin iloakaan. Kuulin vain muiden juttelevan ja nauravan innostuneena alkavasta viikonlopusta. Katseemme kohtasivat ja sain vain sanotuksi onko se tänään sihipäivä? "

Oli varhainen lauantai-aamu. Oli tapahtunut jotain merkillistä, yksinäisyyteen tottuneena vieressäni olikin joku toinen.. mitä tämä tarkoittaa? Miten olen päätynyt tähän työkaverini kanssa, tuon erään jota en erityisemmin edes tuntenut vaikka useampia kuukausia samalla työpaikalla oltukin. Pidin häntä jokseenkin etäisenä mutta kiehtovana, siksikö olin tässä ja nyt?  Olokin oli sensorttinen että on tullut railakas perjantai vietettyä. Sekavien fiilisten saattelemana kykenin kuitenkin kävellen kotiin. Koin jopa hiukan katumusta että olin päätynyt moisiin, mitä ihmettä ei yhtään tapaistani. Mietin vain että no sellaista sattuu, olipahan viikonloppu.

Työviikko alkoi taas, lievä väsymys oli hallitseva vielä maanantaina. Työnteko tuntui jokseenkin haastavalta enkä oikein osannut keskittyä. Tuontuosta huomasin että lomalla oleva työkaverini, tuo jonka seuraan olin päätynyt, pyöri jostain syystä mielessä. Naurahdin vain ja koetin pyyhkiä koko asian mielestä pois, minähän en naisiin enää sekaannu. Vintti oli muutenkin jo saanut tarpeekseen kaikenlaisesta ihmissuhdesopasta joten koetin saada itseäni takaisin jaloilleni, omaksi itsenäiseksi itsekseni.  En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta laittaa hänelle viestiä ja kysyä vaikka kuulumisia, olihan kyse kuitenkin työkaverista ja välillämme oli juuri tapahtunut jotain hämmentävää - tunsin velvollisuudekseni vähintäänkin jutella jotta koko homma voisi unohtua hyvillä mielin ja elämämme työkavereinakin jatkua kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Mutta tapahtunut oli ja asia tuntui välillä mielessä pyörivän vaikka kuinka yritin unohtaa, uskaltaisinko kysäistä "saako tulla käymään kylässä?" vaikka en edes tiennyt mitä sanoa tai puhua.. no mukavan jutteluhetken päätteeksi olikin ihan hyvä fiilis. Eihän tuo aiemmin tapahtunut nyt niin vakavaa ja kauheaa ollutkaan ja tuntui että asialle voi vain nauraa puolin ja toisin.  Seuraavana maananta-aamuna törmäsimme taas töissä ja taisi siinä vähän kumpaakin hymyilyttää mutta asiasta ei ihmeemmin puhuttu kuitenkaan. Tunnelma oli kuitenkin nyt tyystin erilainen kuin pari viikkoa aiemmin, huomasin jopa itsenikin hymyilevän pitkästä aikaa muutenkin kuin ns teennäisesti. Päiviä kului ja lopulta huomasin yhä useammin käyväni iltakyläilemässä, vaikka sen piti olla vastoin omia ajatuksia. Eräs työkaverinikin uteliaana kysyi miksi käyn naapurissa kylässä, mutta en osannu asiaa edes kommentoida.  Tai oikeammin viitsinyt kun en oikein itsekään vielä tiennyt mitä tässä on tapahtumassa vai onko mitään.

"Eräänä iltana istahdin ensimmäistä kertaa sohvalle, viereesi. Laskit kätesi jalkani päälle, en tienny mitä tehdä.. sanoako että täytyy lähteä vaiko olla vaan hiljaa?  "

Uskaltauduin lopulta ajattelemaan että voisiko tässä olla jotain mitä kannattaa katsoa eteenpäinkin. Onko tässä mitään hävittävää? Onhan siinä: Sydän. Se kun oli jo muutenkin saanut osumaa aikalailla elämän varrella, sitä pitäisi ehkä suojella - niitä jäljellä olevia rippeitä. Osoittautui kuitenkin että kummallakin oli paljon huonoja kokemuksia ihmissuhteista sun muita samankaltaisia kokemuksia. Oli jollaintapaa helpompi samaistuakin. Nyt edessäni oli kuitenkin vahvaksi kasvanut nainen, osasin odottaa suhteen olevan jossainmäärin haastava toimiakseen. Uskaltaako kumpikin antaa vallan tunteille niiden kolhujen kasvattamien suojamuurien läpi?

Vähitellen tajusin etten enää voi pitää päätäni kivikovana, olit yhä enemmän mielessäni. Tuo tunne, se vain kasvatti voimaansa päivä päivältä ja hetki hetkeltä kun olimme yhdessä. Aina kun näin sinut töissä, sydämeni teki kaksi ylimääräistä lyöntiä. Olin kokemassa jotain mitä en enää uskonut kokevani, rakastumisen! Pelonsekaisin tuntein ajattelin lopulta uskaltautua antautua tuolle tunteelle koska mahdollisuus sille on annettu. Työpäivätkin alkoi sujua huomattavasti rattoisammin pienen jännityksen säestämänä. Ehkä illalla taas nähdään! Juttelimme toisinaan suhteista, luimme horoskooppeja ja totesimme että kalat ja ravut sopivat yhteen. Uskalsin jopa miettiä ja haaveilla pidempää yhteistä tulevaisuutta, tulkoot vastaan mitä hyvänsä - tästä täytyy pitää kiinni, vieressäni oli ehkä elämäni nainen.

"Illalla kännykkä piippasi, merkiksi että viesti tullut. Siinä luki, saat minut itkemään onnesta! Hymyilin, tiesin olevani jollekin jotakin mitä olen aina pitänyt tärkeänä. Vaan tietäisitpä miten onnellinen olen itsekin saadessani vierelleni noin upean ihmisen jota arvostan yhä enemmän.  Sinä iltana kuiskasin korvaasi, olen rakastumassa sinuun".

Nyt elokuussa 2019, kuukausia noiden tarinoiden jälkeen, tämän ja monen muun asian muistaminen saa liki kyyneleet silmiini vaikka kohtuu kovapäinen olenkin. Ne tuntuu jo kaukaisilta, liki yhtä etäisiltä kuin meidän välimme ennenkuin mitään oli tapahtunut. Vuosi on mennyt hyvin nopeasti, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mutta tuohon vuoteen on mahtunut paljon, onnellisia hetkiä, intohimoa, jännitystä, epävarmuuta, suuria haasteita, iloja ja suruja.  Mitä välillämme on tapahtunut?

Miksi rakkaus on niin haurasta ja katoavaista, senhän pitäisi olla heti elämän jälkeen suurin luonnon tarjoama lahja eläväisille. Usein olen miettinyt mitä rakkaus lopultakin on? Rakastuminen on hetkellistä, rakkaus ei kuole koskaan. Ehkä emme päässeet yhdessä koskaan tuolle rakkauden tasolle tai saaneet siitä riittävästi kiinni mutta sisimmässäni tiedän, tunnen, ainakin toivon että sen mahdollisuus ei ole sammunut eikä tuhkaksi muuttunut.

"Jälleen kuljen yksin pitkin metsäpolkua, kävyt rusahtelee askeleiden alla auringon pilkottaessa puiden lomasta,  kaikki näyttää taas niin erilaiselta. Vaikka et enää vierelläni ole, nuo arvokkaat muistot mitä kanssasi olen saanut kokea, kulkee mukanani aina. Ne saa minut tuntemaan haikeutta mutta myös hymyilemään. Ehkä rakkauden kuuluu joskus sammua jotta se voi jälleen syttyä entistä suurempaan roihuun, tämä onnen varjo saa minut aina jaksamaan huomiseen".


-Toni

torstai 21. maaliskuuta 2019

Kohti täydellistä pienoiskaiutinta

Pitkään virinnyt ajatus kompakteista kaiuttimista sai viimein hiukan tuulta alleen. Onhan musiikki ja äänentoisto harrastuksena noin muuten ollut jo kolmisenkymmentä vuotta ja monenlaista tullutkin rakenneltua. Kaiutin on tyypillisesti se äänentoiston heikoin lenkki - sillä on suurin vaikutus soundiin jos nyt lähdetään siitä että itse äänilähde on edes kohtuullinen hifi-standardit täyttävä.  Kaiuttimia toki saa markettien hyllyiltä valmiina, mutta siinä joutuu tyytymään siihen mitä saa. Tekemällä itse, saa sellaisen kuin tulee tai jos kärsivällisyys ja taidot riittää - sellaisen kuin  haluaa!

Viimeisin silaus projektiin tuli hifitalon elementtivalikoimaa selatessa, seltä sattui löytymään kohtuuhintaisia kaiutinelementtejä. Näin alkuun päädyin kuitenkin hyvinkin edullisiin vaihtoehtoihin, koska tässä vaiheessa oli ajatus lähinnä tehdä ok soundiset pikkukaiuttimet. Basso/keskiääniseksi valikoitui refleksikotelossa hyvin toimivat Tangband W4-992s ja diskanttipuolelle Vifa BC25SC55-04. Tangbandin speksejä katsoessani toki huomasin heti että jonkinasteisia ongelmia on ehkä odotettavissa, tämä kun ei ole tarkoitettu midiksi vaan lähinnä bassontoistoa varten. Yli 1kHz mentäessä vaste näytti tekevän temppujaan. Sensijaan alapään toisto vaikutti oikein lupaavalta, FS:n ollessa 50Hz paikkeilla ja nelituumaiseksi ihan kohtuu Xmax (+/-3.5mm). Tilasin elementtejä siis varmuuden vuoksi 4kpl, josko noista keksisi jotain muutakin! 

Kotelon kooksi simulointien perusteella tuli kuusi litraa, viritystaajuudeksi noin 50Hz. Kriteerinä oli  neutraali ja kohtalaisen alas ulottuva toisto: kaiutin ei saa kuulostaa yläbassovoittoiselta purkilta.  Jakotaajuudeksi laskelmoin enshätään 2kHz, kompromisseja siis heti alkuunsa:  Basson vaste näytti vuoristoradalta yli 1kHz toisaalta tuumainen Dome-diskantti ei ole järkevä alle 2...4kHz. No jostain oli lähdettävä liikkeelle joten 12dB/okt suodinta kasaamaan. Diskantille luonnollisesti vastus-attenuaattori tasojen alentamiseksi bassoelementin herkkyyden tienoille.  

Kaiuttimien protojen valmistus sujuikin yhdessä päivässä sille mallilleen jotta saatoin ottaa ekat "savut" ulos, vaan mikä oli tulos?  No ei ainakaan kauhea pettymys ensivaikutelmana. Basso kuulosti juuri semmoiselta kuin halusin ja muutenkin ihan ok.  Nälkä kasvoi syödessä. Enää ei riittänyt ihan ok, pystyisikö näillä eväin parempaankin?


Jonkinaikaa kun kaiuttimia kuuntelin, havaitsin selvästi ne virheet joita vähän pelkäsin tai jotka oli jo oikeastaan tiedossakin. Yläkeskialueella oli jotain häiritsevää, tietyt nuotit toistui jotenkin hiukan korostuneesti - ääni ei siis ollut läpinäkyvä, virheetön, eli sellainen jota olin hakemassa. Hyvä kaiutin ei näet kuulosta kaiuttimelta ellei sitten erityisesti haeta kaiuttimelta jotain spesiaalia soundia. Sekään ei ole huono asia jos jokin ominaisuus on toivottu.
Mikä tämän bassoelementin ongelman sitten aiheutti? Voisiko elementin puhekela muodostaa rinnalle kytketyn kondensaattorin kanssa sopivasti resonanssihuipun juuri tuolle alueelle?  6dB/okt suodin ei tullut kyseeseen, vaste laski liian loivasti matalahkon puhekelan induktanssin vuoksi ja niinpä nuo ylätaajuuksien virheet tulisi liikaa esille.  Ehkäpä sopiva zobel-piiri neutraloisi moisen käytöksen?



Vaste rauhoittuikin hiukan bassoelementin osalta aiemmin korostuneen 1-3kHz alueella mutta edelleen näkyi selkeä huippu reilun 3kHz kohdalla. Elementtien vaste kannattaakin mitata yksi kerrallaan, yhdistetty vaste näet ei useinkaan paljasta "piilossa" olevia ongelmia, toisin kuin oma korva kuten tässäkin kävi nyt ilmi.  Hypistelin elementtiä käsissäni ja aloin epäillä pölykuppia mahdollseksi syylliseksi. Kuppi on kovaa muovia ja vieläpä kulmikas, sitä kun kynnellä kopautteli se kuulosti ikäänkuin resonoivan juuri jossain muutamassa kilohertsissä.  Jemmassa sattui sopivasti olemaan pari vanhaa JBL:n midiä, joissa olisi sopivat pienehköt pahviset ja pyöreät pölykupit. Ei aikaakaan kun pölykupit vaihdettu ja oitis uusia mittauksia. Resonanssipiikki oli viimein poissa! (allaolevassa kuvassa piikki näkyvissä).




Yksi ongelma poissa, uusia tilalle. Näin siinä jälleen kävi, edelleen jotain liian omalaatuista ja häiritevää oli ylä-äänissä. Mitä seuraavaksi?  No yksi merkillepantava seikka tuli ilmi kokonaisvastetta mttaillessani. 1-5kHz alueessa oli hiukan sanomista vaikka heitot pysyikin 5dB sisällä, se on kuitenkin liikaa. Oikeastaan vaikutti siltä että jakotaajuudet menee turhan paljon päällekkäin. Elementtien keskinäistä vaiheistusta säätämällä ei toivottavaa tulosta syntynyt, päinvastoin - ne osui riittävän hyvin kohdalleen jo entisestään. Oli aika selvittää millä alueella jompikumpi elementti menettää kyvyn toistaa nätisti, joten biamp-kytkennällä DSP:n perään jolloin pystyin säätämään jakotaajuuksia erikseen ja näppärästi läppäriltä käsin. Ilmeni ettei kyseinen diskanttielementti toimi siististi 2kHz asti, sen jakotaajuus oli nostettava 3kHz paremmalle puolelle. 2kHz:llä Vifan soundi on aivan liian karkea. Jo yksinään tämä pieni muutos paransi äänenlaatua huomattavan paljon! Bassoelementin jakotaajuudeksi valikoitui 1.5kHz. Rakoa jää paljon, mutta kokonaisvaste pysyi kuin pysyikin ihan asiallisena ja mikä tärkeintä, kaiutin kuulostaa nyt todella paljon läpinäkyvämmältä kuten oli toiveena.

Tämän kokeen tuloksena jakosuotimet meni luonnollisesti uusiksi. Kuuntelun tulos oli yhä positiivinen mutta vasteet näytti toki aivan toiselta kuin aktiivisuodolla mitattuna, luonnollisesti koska passiivisuodin nyt vaan on hankala: se aiheuttaa vaihevirheitä ym ei välttämättä suotavia asioita. Vaiheistusta voisi hienosäätää mm. jyrkkyyttä muuttamalla. Passiivisuotimen suunnittelu ei siis todellakaan ole helppo rasti jos oikeasti hyvän haluaa, eikä asiaa helpota elementit jotka ovat jossainmäärin ongelmallisia jakotaajuuksiensa sisäpuolella. Kaiutin on kuitenkin hyvä. Se on taatusti jo nyt parempi kuin useimmat peruspurkit joita marketeista löytyy vaikka itse sen sanonkin, se oli oikeastaan sitä jo heti alkuunsa mutta nälkähän kasvaa syödessä: nyt halusinkin referenssitason pikkukauttimen! Vaan taisi käydä niin että näiden kyseisten elementtien suorituskyky tuli nyt vastaan, toisaalta kun ottaa huomioon elementtien hyvinkin edullisen hinnan - ei sovi oikeastaan valittaa, päinvastoin.