maanantai 21. marraskuuta 2011

Kesämuisteloita



Kesäsade niityllä ja kuolimo auringonlaskun jälkeen

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Majava


Viikon ajan tullut seurailtua majavien puuhastelua. Vaikka enimmäkseen hämärissä ovat aktiivisia niin kyllä näitä näkyy päivälläkin uiskentelemassa.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Sarvipöllöjä



Lupaavasti alkanut tämä kesä pöllöjen kannalta, paikoittain pelto (ja metsä-) myyriä on runsaasti, kohti myyrähuippua mennään hyvää vauhtia.

Kukkasia






Näitäkin on muun ohessa ehtinyt jo jonkunverran kuvata ajan kanssa.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Ilta veden äärellä







Muutama tunti vierähti jälleen tutulla lintupaikalla. Alkuillasta oli hyvin hiljaista joten se on hyvä aika mennä paikalle piiloutumaan. Reilu tunti siinä vierähti kunnes ensimmäiset linnut, joutsenet saapuivat paikalle. Pian saapui myös työhtöhyypät, kuovit, hanhet, rantasipejä ja mukavana lisänä punajalkaviklo.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kuovi




Piti käväistä vielä testaamassa 1.4x telejatketta, lähinnä hienosäätämässä tarkennus kohdalleen. Se on ikävää jos tosipaikan tullen kuvat osoittautuvatkin kehnolaatuisiksi. Mutta ihan mukava yllätys tuo kuovi, siitä kun ei vielä kummoisia lähikuvia kokoelmissa ole.

torstai 19. toukokuuta 2011

Kevät etenee kohti kesää








Muutama otanta huhti-toukokuulta.
Kevään parasta antia ollut kohtaamiset hirvien kanssa, ensimmäisillä kerroilla hirviemo ylivuotisine vasoineen. Viikon sisällä emo on vastansa saanut vieroitetuksi eikä emoa enää ole täten vasan seurassa näkynyt.
Pyitä myös ollut mukavasti, alati metsässä liikkuessaan saa niiden vihellystä kuunnella. Kovin ovat vaan vaikeita saada kuvattavaksi..

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Joutsenia




Kevään ensimmäinen joutsenprojekti käynnistyi hyvässä keväisessä kelissä.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Lauantain pikkulintuja





Löytyi taas Lavikanlahdelta mielenkiintoinen paikka jossa viihtyy monensorttista lintua. Mustarastas, rautiainen, punatulkku, käpytikka, hömö- tali- sini- ja kuusitiaisia ym.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Hömötiainen



Työpäivän jälkeen piti käydä rentoutumassa metsän keskellä. Linnut olivat touhuissaan, harmaapäätikka ja pyyt lauleskelivat lähettyvillä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

"Poor man's" 400mm and 600mm

We all know that in some situations more reach is better for desired composition. Real 400mm and 600mm lens can be way too expensive for some of us. However, using shorter lens equipped with 2x teleconverter (as well as 1.4x TC) can produce satisfying results when it comes to image quality.

EF 200 2.8L and EF 300 2.8L (as example) can easily take 2x teleconverters without losing too much image quality. I have now used these both lens with and without teleconverters and Im quite pleased. Using teleconverter slows down the autofocusing speed noticeably, but not that much though - these are still able to track moving subjects (using Servo AF) in good light conditions. For static objects, no matter if focusing speed drops from 0.2sec down to 0.7sec or so.. photo can be taken anyway. When it gets even darker, AF can be hunting back and forth - its time to get off that TC and continue shooting with large aperture f/2.8 lens.

Real life image quality? Yes, I think someone will be asking for 100% crops etc. pixel peeping stuff. Im not going to that here but what I do know, both combinations (300mm and 200mm w/2x tc) will produce good enough IQ wide open for most purposes, and very good IQ stopped down to about f/7.1-f/8.0.

Real life sample images (EOS 5D):

EF 300 2.8L + 2x TC @ f/5.6


EF 200 2.8L II + 2x TC @ f/5.6



lauantai 26. maaliskuuta 2011

Päivä kotkassa














Lauantain ratoksi päätin viimein käydä kurkistamassa Kotkan linnustoa. Ensimmäinen kohde oli katariinan puistoalue tervaleppälehtoineen, tarkoituksena käydä Pähkinänakkelia bongaamassa.
Perustiaisien ja keltasirkkujen lisäksi sieltä löytyi myös parvi kottaraisia, mustarastas, käpytikka ja kurrejakin muutama yksilö.
Viimeisenä lintukohteena Langinkoski isokoskeloineen, jossa päästiin yllättäen seuraamaankin koskelopariskunnan pariutumisrituaalia.