Jälleen mieli teki vanhaan pohjantikka- ja haukkametsään joten töiden jälkeen kamppeet kyytiin ja menoksi.
Tikkametsässä aina yhtä upea tunnelmansa, pohjantikan rummutus kaikui tyynessä metsässä kauas lukuisten muiden lintujen säestämänä. Käkikin kävi kukkunsa kukkumassa vieressä, kanahaukka kierteli etsiskellen lie sopivaa saalista korkealla puiden latvojen tasalla - välillä ilmoittaen olemassaolostaan naukaisuillaan.
Auringon painuessa yhä alemmaksi oli aika siirtyä kangasmetsän puolelle katselemaan miltä ne kangasvuokot näyttikään valonlähteen vajotessa jo puiden taa.
(pohjantikka kuvattu edellispäivänä)
tiistai 8. toukokuuta 2012
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Haukkametsä
Tämäniltainen visiitti kohdistui lähiseudulla sijaitsevaan vanhempaan metsään. Alue on muutettu LS alueeksi, paikka koostuu lähinnä rehevästä lehto/sekametsästä sekä kuusikoista. Alueella on kohtuullisen paljon lahopuustoa, keloja ja pökkelöitä. - elinehto monelle eläinlajille. Seudulla pesii mm. kanahaukka ja pohjantikka.
Käävät iskevät tilaisuuden tullen
Sopiva pesäpuu vaikkapa viirupöllölle
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Uusia frendejä
Pitkästä aikaa uusia tuttavuuksia.
Maalis-huhtikuussa pääsin bongaamaan valkoselkätikkaa, puukiipijän sekä pari kettua joista kaksi ensinmainittua minulle tyystin uusia lajeja. Kaikki samalla seudulla, pappilanniemellä joka on biotoopiltaan lähinnä vanhaa seka- ja lehtometsää. Onpa tuolla lehtopöllökin männävuosina ainakin pesinyt...
tiistai 31. tammikuuta 2012
lauantai 28. tammikuuta 2012
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
maanantai 9. tammikuuta 2012
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)